Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2017

Hei taas!

Sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin Tuuli lähti ratsastusleirille. Näin hänet kuitenkin torstai-iltana. Silloin kävimme lenkillä ja syömässä jätskit. Tai en minä jätskiä syönyt, mutta olisin halunnut. Lauantaina kävivät Emäntä ja Isäntä sitten hakemassa Tuulin kotiin. Sen jälkeen he lähtivät juhliin.

Juhannuksen jälkeen lähdimme laumani kanssa reissuun. Ensin kävimme minulle täysin uudessa paikassa kylässä. Siellä minulle heiteltiin frisbeetä ja sain paljon nameja ja rapsutuksia. Myöhemmin suuntasimme hotellille ja yövyimme siellä.

Seuraavana päivänä lähdimme toiseen hotelliin. Siellä oli seinän takana muitakin koiria, mutta niitä minä en nähnyt. Vaikka ne koirat haukkuivat ja ulvoivat niin minä olin ihan hiljaa. Laumani oli siellä ollessamme paljon poissa. Taisivat käydä uimassa kun tulivat takaisin aina kylpytakeissa ja vähän märkinä. Siellä kävimme kuitenkin myös piiiitkällä kävelyllä. Sain juosta pitkin laskettelurinnettä frisbeen perässä! Se oli hauskaa! Kävimme myös näköalapaikalla.

Minä juoksen rinnettä ylös!

Lähtöpäivänä kävimme kotimatkalla Kolilla. Käytimme siellä isoa hissiä, jolla menimme ylös ja sitten kävelimme vielä portaat näköalapaikalle. Otimme sieltä pari kuvaa. Sen jälkeen tulimme takaisin alas ja menimme hissillä auton luokse. Sitten ajelimmekin pitkän matkan kotiin.

Kahvilakäynti ja dobokurssi!

Aamupäivällä kävimme lauman kanssa kahvila Tyyrpuurissa. Minä en saanut mitään, mutta odotin silti nätisti peitolla, vaikka viereisessäkin pöydässä oli koira. Kävimme myös kävelemässä puistossa.

Illemmalla oli dobokurssi, jota olin testaamassa Emännän kanssa. Siinä Emäntäkin jumppasi niin, että minä olin odottamassa kevythäkissä. Emännälle taisi tulla hiki, mutta minusta jumppaaminen oli vain hauskaa!

Minä ja emäntä dobossa

Tuuli on pakannut isot kassit, jotka odottavat hänen huoneessaan. Mihinköhän Tuuli on lähdössä? Minä haluaisin mennä hänen mukaansa, mutta ei hän ole minun tavaroitani pakannut, joten tuskin pääsen mukaan…

Aurinkoisia päiviä!

Eilen meillä oli Tuulin kanssa agitreenit ulkokentällä. Teimme siellä radan pätkiä. Normaalien esteiden ja putkien lisäksi menimme myös rengasta ja puomin päätä.  Meillä meni hyvin, ainakin kun miettii, että näin verkkoaitojen läpi kaikki muutkin koirat!

Tänään kävimme Voikkaan porukoilla. Siellä oli hoitokoira Nuppu, jonka kanssa minä leikin! Hän jaksoi jopa juosta pitkään minun perässäni. Oli mukavaa, kun pääsi myös moikkaamaan Sointua, Rauhaa, Tyyneä ja Danaa! Toivottavasti näen heidät taas piakkoin ja pääsemme leikkimään!

Ota kiinne, jos saat!

Kuulumisia länderileirin jälkeen!

Keskiviikkona oli mätsärit! Minä pääsin siellä punaistenkehään asti, mutta sitten minulta meni hermot. Olisin ehkä jopa voinut voittaa, mutta välillä jonkun muunkin täyttyy loistaa! Ehkä sitten ensikerralla on taas minun vuoroni voittaa.

Tänään kävimme moikkaamassa Aamosta. Hän ei ole enään mikään pikkuruinen koiranpentu, vaan hän näytti viimekertaan verrattuna hurjan isolta.

Myöhemmin naapurini Njusha ja Taxi tulivat käymään. Njushan kanssa yritimme vähän leikkiä, mutta emme oikein ymmärtäneet toisiamme. Taxilla ei oikeen edes ollut leikkifiilistä…

Minä ja Njusha!